Marraskuussa 2006 saimme 1½ vuotiaan cockerspanieli pojan, Neron. Nero ei ehtinyt olla meillä montaa kuukautta kun se sairastui raivosyndroomaan, jossa koira hyökkää ja puree ihmisiä. Sairastava voi hyökätä unesta tai paikallaan olevankin päälle. Jälkeen päin se ei muista enään tapahtuneesta.
Esintyy spanieleilla ,enemmän cockereista yksivärisillä ja eniten punaisilla cockereilla.
Nero palasi vielä edelliseen kotiinsa, kunnes taas aloitti hyökkäilyn. Silloin omistajat päättivät, että Nero lopetetaan. Nero oli myös pentueensa ainut pentu. Se lopetettiin noin pääsiäisen aikaan 2007.